Kierrellessäni kauppakeskuksien muotiliikkeitä, törmään joskus viimeisen päälle puettuihin äiti-tytär parivaljakoihin. Tai nuoriin parikymppisiin naisen alkuihin, jotka ostavat kasseittain krääsää. Mietin millaisista ajatuksista heidän maailmankuvansa koostuu.

En tiedä. Ulkonäön perusteella ei voi koskaan lukea toisen ajatuksia, vaikka esimerkiksi vaatetuksemme viestittääkin aina ihmisestä jotakin. Silti minun on pakko kurtistaa kulmakarvojani, sillä epäilykseni on jo herännyt.

Hyvä on, myönnän. En ole itsekään ihanneminäni kaltainen. Juon cocacolaa, sitä epäeettisintä versiota. Käsirasvani on eläimillä testaavan yrityksen valmistamaa. Enkä kierrätä edes mehutölkkejä. Mutta ainakin ajattelen ihan hemmetisti. Kysymys kuuluukin, parantaako ajattelu maailmaa? Ehkä ei, mutta ainakin minun on helpompi olla tiedostavana yksilönä. En vain pysty huumaamaan aivojani tiedottomaan tilaan viikonlopusta toiseen -sellaistakin kun tapahtuu.